tiistai 31. maaliskuuta 2009

Sairastelua

Ainolassa sairastellaan edelleen. Lapsiraukat köhivät surkeina sitkeän kevätflunssan kourissa. Onneksi kohtahan se kesä jo tulee ja saa unohtaa flunssat ja vilustumiset, ainakin toivotaan niin:).


Äiti on pikkupotilaitten hoivauksen ohella saanut sisustella ja siivoilla kotia kevätkuntoon. Pajunkissoja ja koivunoksia on ilmestynyt vähän joka hyllylle ja lipastolle. Kuvassa näkyvän penkin pelastin vanhempieni polttopuupinosta. Isäni on kyseisen penkin tehnyt alakoulun veistotunnilla. Penkin toinen lauta oli ehditty jo polttaa, joten lyhensin sen puolta lyhyemmäksi, jolloin sain kaksi samanlaista laudanpätkää kanneksi ja nyt se palvelee olkkarissamme sohvapöytänä. Vähän ihmetteleviä kommentteja kyllä sain osakseni, kun hehkutin kuinka ihana se on. Kun siitähän on maalitkin jo ihan rapistunut ja muutenkin tosi kulahtanut:). No sehän ei tätä tyttöä kauheasti haitannut...


Free Personal signatures - cool!


TEXTAREA_54487-123-19E7A5B923C22930248CE4335CB43FF7

Ja vielä coolimpaa ois, jos sais signaturen näkymään ihan kirjotetussa muodossa:). Ja kellokin käy ihan omia aikojaan:(. Pitää ilmeisesti vielä vähän opiskella tietokoneen käyttöä...

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Tuunailuja wanhoista lehdistä

Kirppikseltä löytämäni wanhat lehdet inspiroivat kokeilemaan askarteluja decoupaqe-tekniikalla (kirjoitetaankohan se noin;)). Ensimmäisinä paprua pintaansa saivat Ikean lehtikotelo ja piirrustuslehtiön taustapahvi, josta tuli pikkutaulu lastenhuoneeseen. "Lakkana" käytin vedellä laimennettua lasten askarteluliimaa. Todella mukavaa puuhaa; saa nopeasti valmista jälkeä...





keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Sisustelua

Tässä kolmevuotiaan pojuni tyylinäyte, olkaapa hyvät: Tänään oli niin epäilyttävän hiljainen hetki, että piti alkaa huhuilemaan mitäs siellä lastenhuoneessa oikein puuhataan. "Mä vaan vähän sisustelen", oli vastaus. Ja ihan harmoninen kokonaisuushan sinne oli muodostunut:).Itellä on ollut sisustusrintamalla hiljaisempaa. Yhen kirpputorivisiitin olen kuitenkin ehtinyt tehdä ja saaliikseni sain ihania vanhoja lehtiä sekä Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton vuonna 1946 julkaiseman lastenhoito-oppaan. Ajattelin poimia lehdistä muutaman kuvan ja vihdoinkin koittaa decoupaqe-tekniikkaa. Jos vaikka liimaisi kuvia mustalle kartongille tms. Vinkkejä kokeneemmilta otetaan vastaan enemmän kuin mielellään!

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Kevätaskarteluja

Kevätauringon kirkkaan paisteen innoittamana kieputtelin pudonneista koivunoksista, kuivasta heinästä ja suklaarakeista homssuisen kranssin, joka päätynee ulko-oveemme joulukranssin tilalle. Johan se on jo korkea aikakin luopua viimeisistä joulukoristeista...

Viikonlopun mummolareissulta mukaamme tarttui kimppu pajunoksia ihanine kissoineen. Maaseudulla kun tuntuu noita pajuja kasvavan joka paikassa. Ruukussa olevat pikkunarsissit ovat kuolleet jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä... :(

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Viime postauksessa hehkuttamastani säkkikankaasta on tulossa kolme pientä vessanmattoa. Painatukset on tehty ja ihan kivat tuli vaikka itse sanonkin;). Väliin ajattelin laittaa kerroksen froteeta ja pohjaksi liukuesteverkkoa. Kaapeissa ei ollut verkkoa, kuin yhden maton tarpeiksi, joten ompelu siirtyy hamaan tulevaisuuteen...

Posted by Picasa

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Säkkikangasta

Kankaanpainanta on jäänyt viimeaikoina vähän vähemmälle, kun sopivia materiaaleja ei ole löytynyt. Tänään bongasin Eurokankaasta säkkikangasta, jossa oli ihana turkoosi hulpioreuna ja nyt koetan säveltää kankaasta jotain painettavaa niin, että saisin ton reunan näkyviin. Palailen aiheeseen jos/kun tulosta syntyy...
Posted by Picasa

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Isoäidinneliöt, osa 2


Torkkupeitto valmistui viikonlopun aikana. Sen alle mahtuu jopa päikkäreille; testattu juttu:). Tässä peittoa kannattelee uusin tuunaushankkeeni, lastenkokoinen Ikean rottinkituoli. Se olisi tarkoitus maalailla rapistuneen harmaaksi, tuulen ja sateen pieksämän näköiseksi, ihanan patinoituneeksi. Ensimmäinen maalikerros on valmiina ja näyttää yllättävän siedettävältä kuvassa. Luonnossa tuoli on ihan järkyttävän ruman värinen, sellainen vihertävänruskea. Pitää äkkiä maalata se piiloon. En ole koskaan koittanut shabbata mitään, mutta monet teistä ihanissa blogeissanne olette esitelleet omia lopputuloksianne, joten kai se on periaatteessa mahdollista, että tästäkin vielä tulee varsinainen silmänilo:).
Posted by Picasa

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Tilkkuilua


Isoäidinneliöt alkoivat tökkiä ja tein välipalana vihdoinkin valmiiksi kummipojan päiväpeiton. Johan se oli aikakin, tästä kun piti alunperin tulla joululahja:). Onneksi yksivuotias ei vielä niin ymmärrä ajankulua... Kankaat Eurokankaasta ja Linumilta. Tekstit ja kuvat on tehty tussilla. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa aloitella jo ensi joulun valmistelua, niin vois ehtiä ajoissa.
Posted by Picasa

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Jo vuosia haaveilleena ja muiden käsityö- ja sisustusblogeja lukeneena uskaltauduin vihdoin koittamaan oman blogin luomista. Suureksi yllätyksekseni se oli vielä helppoa ; ei tarvinnut osata koodata tai muuta sellaista jota pelkäsin sen vaativan:).

Olen harrastanut kaikenlaisia käsitöitä koko pienen ikäni. Lankakauppoja en vaan voi vastustaa. Ja kun lankoja kerran ihan pakko on ostaa, niin pakko on myös neuloa, virkata tai mitä nyt milloinkin, vaikka kello näyttäisi mitä. Maaninen puurtaminen ei valitettavasti koske niitä käsitöitä, jotka jostain syystä ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi keskeneräisiksi. Jospa edes joku niistä päätyisi teidän innoittamananne valmiiksi.

Sisustusinnostus on huomattavasti tuoreempi juttu. Erityisesti sydäntäni lähellä on vaalea tanskalaistyyli. Tällähetkellä on menossa harmaa kausi ja pensseli viuhuu...




ISOÄIDINNELIÖT, osa1

Käväisin joitakin viikkoja sitten Soukassa Menitan outletissa ja sain saaliikseni mm. kuvassa näkyvää Teddyä. Siinä sitten lankoja hypistellessäni huomasin etten ole koskaan virkannut isoäidinneliöitä, vaikka kyseinen taito on melkein kansalaisvelvollisuus rakkaassa isänmaassamme. Niinpä sitten vaan lankaa koukkulle ja yritystä peliin. Nyt seitsemästäkymmenestäseitsemästä on valmiina seitsemänkymmentäkolme, joten voitonpuolella ollaan. Tavoitteena virkata puuttuvat neliöt illan aikana jotta pääsen huomisessa käsityöillassa kokoamaan peittoa. Siispä Ainolan emäntä poistuu...
Posted by Picasa